tiistai 27. syyskuuta 2011

Vaihteeksi valmista

Tummansininen niin on uusi musta. Ainakin minulle, ainakin tänä vuonna.

Bloggailutahti on ollut syksyisen verkkainen. Osittain siksi, ettei oikein ole ollut mitään kirjoitettavaa (muuta kuin työstressiä ja hyvällä tavalla täyteenohjelmoituja viikonloppuja), osittain siksi, että illat pimenevät uhkaavaa vauhtia, ja kaltaiselleni keskivertokamerankäyttäjälle se merkitsee haasteita valokuvauksen suhteen.

Tänä aamuna sen sijaan laitoin itselaukaisijan laulamaan ennen töihinlähtöä, sillä vaihteeksi oli jotain valmista ikuistettavaa: eilen ompelin Sinkkuelämää-uusintojen tahtiin viimeiset napit kesällä aloittamani tummansiniseen villatakkiin. Ohje löytyi Modasta (4/2011), ja lopputulos oli mukavalla tavalla jakkumainen ja hyvin istuva. Olen muutenkin tykännyt uudistuneesta Modasta kovasti, vaikka ennen olin aina vannoutunutta Suuri Käsityölehti -koulukuntaa.

Pintaneule oli simppeli: kaksi kerrosta ainaoikein, kaksi kerrosta
1 o 1 n -joustinneuletta.

11 kommenttia:

  1. Wau, näyttää tosi kivalta! Haluan nähdä tämän myös livenä. Väri on upea ja noi napit piste iiin päälle.

    VastaaPoista
  2. Tattis! Mä ensin mietin, että jätänkö ne napit kokonaan pois, mutta kyllä ne sitten antoi hyvän säväyksen. Ja live-treffit ois kyllä paikallaan. Toivottavasti viikonloppuna viimeistään!

    VastaaPoista
  3. Uudistunut Moda on mahtava, ulkoasun ja sisällön puolesta. Olen vaikuttunut. Ja tosi hieno villatakki!

    VastaaPoista
  4. hei vau, mahtava villatakki! ite oon (taas) jumittunut tekemään sukkia ja lapasia, enkä saa tartuttua noin suuriin projekteihin. täytyy tsekata tuo moda, ehkä sieltä löytyisi inspiraatio!

    t. ellu/herkku ja koukku (vaikeuksia kirjautumisen kanssa...)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kiitos! Ja Modaa suosittelen kyllä lämpimästi. Itse sain Dekon tilauksen kylkiäisenä siitä juuri muutaman lehden lahjatilauksen, can't wait!

    VastaaPoista
  6. On hiano! Ja ehdinkin jo kaivata sun päivityksiä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Anu ja Heta! Harvinaisen tyytyväinen olen kyllä nyt itsekin.:)

    VastaaPoista
  8. Äiree täällä: korian nutun on likka neulonu. Väri on justihinsa sitä, jota täs on oroteltu pari viimeestä vuotta. Meinaan, että mistään en oo tahtonu löytää viime aikoona tummansinisia kutehia. Onneksi sentään oma likka ymmärtää tämän kaunihin värin päälle, Toivotahan, että tämä muati leviää laajempahankin tiatosuutehen.
    T: se sama

    VastaaPoista