torstai 12. tammikuuta 2012

Entistä ekompaa


Sain työn puolesta käsiini Sanna Vatasen uuden opuksen Neulo. Virkkaa. Kirjo. Ekolangasta!, jota on pakko heti vähän kehaista: oikeastaan kirjan ainut huono puoli ovat nuo nimen pisteet ja huutomerkit. (Kielinatsina inhoan kaikkia kielioppisääntöjen vastaisia tai muuten vaan mukanokkelia nimiä, linjaa 2Or+ByYat ja HEL YES! – näyttävät typeriltä tekstin seassa eivätkä tuo tuotteelle tai palvelulle minkään sortin lisäarvoa ainakaan minun silmissäni.)

Mutta nyt harhauduin itse asiasta, joka on tämä kirja: se siis sisältää käsityöohjeita, joiden materiaaleina on eri valmistajien ekolankoja kierrätyskuteista luomupuuvillaan. Kirja on kaunis ja ohjeet kekseliäitä, aivan kuten Vatasen edellisessä jämälankakirjassakin. Minua alkoi saman tien houkuttaa ainakin pari mattoa, joista toinen virkattiin isoäidinneliöillä matonkuteesta ja toinen juuttinarusta pitsipyörylöillä.

Pyrin ottamaan kulutusvalinnoissani huomioon ympäristön sen mukaan, mitä muistan ja jaksan. Olen kaukana mistään ekojeesuksesta, mutta joka tapauksessa yritän. Lankojen suhteen tässä asiassa olisi paljonkin petrattavaa, sillä lankavalintojani säätelee lähinnä mukavuudenhalu. Kun inspiraatio iskee, tekemään on päästävä heti, ja silloin suuntaan yleensä lähimpään lankakauppaan, joka on Sokos. Ja siellä taas ei ekolankoja myydä. Langanjämiä olen onneksi viime aikoina hyödyntänyt kiitettävästi, ja siihen on pyrittävä jatkossakin.

Kertokaas käsityöihmiset, mitä ekolankoja suosittelisitte kokeiltavaksi?

6 kommenttia:

  1. tuo kirja on kyllä saatava käsiin, jämälankakirjakin oli niin kiva! mää ostan villalangat aina kirppiksiltä, ainoana poikkeuksena villa laurilan kainuunharmas-langat, joita joskus tilailen. niitä voin kyllä suositella!

    VastaaPoista
  2. Ellu, kiitos vinkistä! Kainuunharmas on jo nimenäkin hieno!

    Mä en ole ostanut varmaan koskaan lankoja kirppikseltä: usein kun mielessä on aika tarkka visio siitä, mitä haluaa tehdä, ja lankakaupasta tietää löytävänsä sen todennäköisemmin. Eikä kirppikseltä tietty esim. yksiväriseen villapaitaan kovin helpolla lankoja löytäisikään. Mutta pitäisi varmaan aina vilkaista se kirppisten lankakorikin ja yrittää inspiroitua. :)

    VastaaPoista
  3. Mua ärsyttää myös nuo pisteet ym. välimerkit lauseiden/nimien keskellä.

    T. kielipoliisi-Anu ;)

    VastaaPoista
  4. Kielipoliisius kunniaan! Hyvä, etten ole ainoa, joka näistä skitsahtelee. :)

    VastaaPoista
  5. Mä käytän luomupuuvillaa, kasvivärjättyä villaa, ylijäämätrikoota, maissilankaa, pellavaa. Siis niiden perusNovitojen lisäksi :) Siinä mun jeesus-asteeni.. Japanista ostin tosi hienon sävyistä vaaleanoranssia villalankaa, joka oli porkkanalla värjätty.

    VastaaPoista
  6. Maissilankaa en olekaan ikinä kokeillut, se kuulostaa kiinnostavalta! Pitää kokeilla. Ja niin, perus-Novitoja on aika vaikea välttää, mutta minkäs teet.

    VastaaPoista