 |
| Tämä meni taas kategoriaan "kannattiko edes kuvata", mutta kuvasinpa nyt kumminkin näyttääkseni, ettei täällä äitiyslomalla pelkästään juoda lattea kaupungilla. |
Rakkaudesta tekee monenlaisia asioita: esimerkiksi mustia villasukkia.
En juuri neulo siipalleni mitään (hän ei ole oikein neulemiehiä), joten kun hän joskus jotain pyytää, toteutan sen ilomielin – vaikka kyseessä ovatkin sitten mustat perusvillasukat, joita voi hyvällä syyllä kutsua maailman tylsimmäksi neuleprojektiksi. Nämä syntyivät seiskaveljeksellä suoraan vyötteen ohjeella, eli niin karvalakkimeininkiä kuin olla ja voi.
Yhden asian huomasin kuitenkin sukkia neuloessani: vauva on opettanut mulle suurpiirteisyyttä. Olen aina ollut sellainen vähän neuroottinen neuloja, joka laskee tarkkaan kerrosmääriä ja jonka on pakko purkaa koko työ täysin huomaamattoman virheen takia, koska muuten se jää riivaamaan mieltä.
Tällä kertaa toisen sukan kiilakavennuksissa oli sattunut jokin mystinen virhe, jonka takia silmukkamäärä oli väärä. Purkamisen sijaan painoin täyttä vauhtia loppuun, koska tiesin, ettei sillä oikeasti ole mitään väliä. Kun neulomiseen käytettävä aika on rajallinen, ei tee mieli käyttää sitä täysin turhanaikaiseen nillittämiseen. Eläköön uusi, rennompi minä!
Mitenkäs muut neulojat – mikä on neuroottisuutenne aste? Pitääkö purkaa, jos sileän keskellä on yksi nurja silmukka tai lapasten varret erimittaiset?
Mä en yleensä jaksa purkaa, jos virhe on sellainen, ettei sitä huomaa ellei etsi. Esimerkiksi pipon resorin puolipatentissa on pari oikeaa silmukkaa neulottu nurin (tai päinvastoin, kuka näitä muistaa), mutta purkaminen ei jaksanut inspiroida kun ei niitä silleen käytössä huomaa. Sen sijaan ikuisuusvillapaidan ihan erikokoiset hihat pitää kyllä purkaa - sitten joskus... Summa summarum: dramaattiset virheet pitää korjata, muut jääköön omaan arvoonsa :)
VastaaPoistaKuulostaa järkevän, ei-neuroottisen ihmisen toiminnalta. :)
PoistaYleensä pitää purkaa jo ihan vaikka sen takia puoli työtä jos näyttää siltä että se yks raita jonka tein ei ookkaan ihan täydellinen just siihen kohtaan. Virheet luonnollisesti myös. Ja sitten saattaa käydä niin että kun on pakko purkaa, niin se purkaminen alkaa tympästä ja sitten se työ lojuu jossain x aikaa, ennen kuin otan ittiäni niskasta kiinni ja teen loppuun. Edes kolme lasta ei mulle tässä asiassa ole opettaneet suurpiirteisyyttä, vaikka monessa muussa asiassa sen onkin tehneet... :D
VastaaPoistaKiva kuulla, että löytyy muitakin kaltaisiani! :) Mua jää vaivaamaan ihan vaan sekin, jos joku sukan varsi on yhden (1!!) kerroksen lyhyempi kuin toinen...
PoistaNo sehän on melkein katastrofi! :D
PoistaMinullakin on aika rento ote. Tein laspelle neulepuseron, ja jotenkuten vain erehdyin neulomaan yhtä riviä nurjaa kun olisi pitänyt neuloa oikeata. Neuloja sen toki heti huomio, mutta virhe oli etupuolen alaosassa ja huomasin sen vasta kun päättelin. Jäi se kyllä mieleen, mutta ei kukaan ei-neuloja sitä huomaa. Ja jos, niin selitän jotain persoonallisesta neuleesta :-)
VastaaPoistaMahtavaa rentoutta/luovaa ajattelua! :)
Poista