tiistai 15. huhtikuuta 2014

Käytännöllinen kypärämyssy x 2

Kuvassa myssyversio numero yksi, kuvattuna noin pari kuukautta sitten – hui, kuinka pikku malli onkaan siitä kasvanut!

Jo vuosikausia olen neulonut lähipiirin vauvoille vaikka sun mitä, mutta vasta viime kuukaudet oman natiaisen kanssa ovat opettaneet, mitkä vauvojen neuleista oikeasti ovat käytännöllisimpiä. Esimerkiksi sitä viime kesänä tekemääni harmaata neuletakkia Elsa on käyttänyt ehkä kaksi kertaa – noin pieni yksinkertaisesti on helpoin pukea trikoovaatteisiin, koska niitä ollaan kumminkin jatkuvasti vaihtamassa joko kakka- tai pukluvahinkojen takia. Ja julkisilla paikoilla vauva yleensä nukkuu vaunuissa, eli neuletakkia ei tule käytettyä edes edustusmielessä... Sen sijaan villasukista on talvivauvalla ollut paljonkin iloa, ja ahkerassa käytössä meillä on ollut myös äitini tekemä kypärämyssy.

Kypärämyssyn päätin siksi neuloa myös pari viikkoa sitten syntyneelle ystävän vauvalle. Kokoasioissa en ole näköjään vieläkään mikään ammattilainen: yritin neuloa myssystä sopivan ensi syksylle ja talvelle, koska kevätvauva ei sitä kohta enää tarvitsisi. Samana aamuna, kun ystävän lapsivedet menivät, sovitin myssyä Elsalle ja totesin, että se ei mitenkään tule mahtumaan puolivuotiaalle ensi syksynä – siispä apinan raivolla neulomaan uutta myssyä. Se ehti onneksi sopivasti valmiiksi ensivisiitille, ja sille pienemmällekin versiolle löytynee käyttöä, sillä kesällä Elsa saa myös uuden pikku serkun.

Vauvavärit pyh, sanoo Elsa harmaissaan.

Myssyn ohjeen poimin täältä Novitan sivuilta. Lankana mulla oli ihanan pehmoinen Drops Baby Merino, ja isompaan kokoon kasvatin ohjetta hieman: silmukoita oli 46 ja toistin kerroksia yhteensä 22 ja 11 kertaa. Pidetään peukkuja, että myssy numero kaksi on sopiva – ei minkäänlaista tatsia asiasta edelleenkään...

2 kommenttia:

  1. Minäkin pidän tästä mallista paljon ja nämä onkin minun suosikkini neuleissa vauvoille niiden villasukkien ja tumppujen lisäksi. Mukavaa loppuviikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tämä on myös kiva malli neuloa: sopivasti jujua mutta ei tarvi koko ajan olla ohjetta tuijottamassa. Ja pikkuisten neuleet valmistuukin nopeasti. Kivaa viikkoa sinnekin!

      Poista