Sisustuskankaiden suhteen olen aika rajoittunut, ja myönnän sen itsekin. Kun ostoslistalla on verho, tyynynpäällinen tai pöytäliina, suuntaan suoraan Marimekkoon (no, jokusen syrjähypyn olen tehnyt Vallilalle, Finlaysonille ja kirppiksille, mutta ei aleta saivartelemaan.) Tunnen myös täysin ansaitsematonta ylpeyttä aina, kun ulkomaisissa sisustuslehdissä vilahtavat Mariskoolit ja Isoloiden kankaat.
Sitä paitsi olen läpikotaisin verho- ja tyynyihminen: ihannekodissani on simppelit valkoiset seinät, joita voi maustaa vaihtelevilla tekstiileillä. Mun on vaikea ymmärtää, että monet ihmiset todella elävät vapaaehtoisesti ilman verhoja. Eikö se ole vähän sama asia kuin eläisi ilman... lamppuja? tuoleja? kattoa?
Mainiota Marimekossa on myös se, miten firma on onnistunut uudistumaan. Olisi helppoa jämähtää tuottamaan samoja takavuosikymmenten hittikankaita, mutta sen sijaan Marimekko on nostanut esiin kiinnostavia nuoria suunnittelijoita, kuten Maija Louekarin, Sanna Annukan ja Aino-Maija Metsolan.
Asunnoissani on vuosien saatossa ollut Marimekkoa jos jonkinmoista. Yläkuvassa näkyvän, nykyisen olohuoneemme Kaakaopuun lisäksi muun muassa...
...Putkinotkoa
...Tantsua
...Ananasta
...ja Bottnaa.
Tällä hetkellä taas himoitsen...
...Siirtolapuutarhaa
...Joikua
... ja Räsymattoa.
Itse asiassa melkein mitä tahansa, kunhan se ei ole Unikkoa. Ketkä hullut niitä vielä ostavat?
japanilaiset. :)
VastaaPoistaNo niille sen voi ehkä antaa anteeksi.:)
VastaaPoista