maanantai 4. huhtikuuta 2011

Vieraileva tähti

Pikkusiskoni Laura on välillä vilahtanut blogissani muun muassa uskollisena kirppisseuralaisenani ja ihmisenä, johon puran käsityöintoaniLauran kirpputoribongaukset ja mekkotuunaukset ansaitsisivat ihan oman bloginsa, mutta sellaisen puuttuessa pyysin häntä esittelemään uusimpia löytöjään täällä minun tontillani. Siis olkaa hyvät, etsradilla tänään vieraileva tähti!


Kiiltävä paita löytyi Karjaan lähetystorilta eurolla. Valosta riippuen sen väri on harmaa tai vihertävä.


"Maija onkin jo kertonut, että meidän perheen kirpparikierroksilla Maija ostaa laukut, isosisko saappaat ja minä mekot. Siksi ei ole yllätys, että kun siipan kanssa lähdimme talvilomapäiväkseni koluamaan Salon ja Karjaan kirpputoreja, kassini täyttyi paidan, laukun ja pienten lasikippojen lisäksi kolmesta mekosta ja yhdestä hameesta.


Kuosillaan 1980-lukuun viittaava viiden euron Marimekko lyheni nilkasta polven ylle. Silkkinauha on oma lisäys.

Idean reissuun saimme stailisti ja kirpputoriekspertti Karin Lindroosin kirpparivinkeistä, jotka on listattu lähimatkailupalvelu Nopsa Travelsin nettisivuille. Lindroosin lista oli erinomainen. Kunniamaininnan saa Salon seudun suurkirppis, joka on nimensä veroinen valtava halli täynnä salolaisten myyntipöytiä – ja takaosassa on lisäksi erillinen tila pelkästään huonekaluille. 

Ruotsalaisten tanssibändien tyyli on pistämätön.

Toinen suosikkimme oli Salon kierrätyskeskus: nuhjuinen, sokkeloinen tila, joka on kirjaimellisesti ahdettu katosta lattiaan. Astiahuoneesta kannoimme kotiin pahvilaatikollisen juomalaseja kolmella eurolla.


Lasikipoista tuli kannettomia korurasioita.

Karjaan parasta antia oli Vindsloppiset, josta siipan matkaan tarttui Tonixin ja Wizexin, näppärästi nimettyjen 1970-luvun ruotsalaisten tanssibändien, tuotantoa, sekä Ruukkikirppis ihanine huonekaluineen. Harmitti, koska a) ei oltu pakettiautolla matkassa ja b) vaikka olisimme olleetkin, ei se 1950-luvun lipasto olisi meille mahtunut.

Kahden euron mustavalkoinen maksihame Salon seudun suurkirppikseltä oli poikkeuksellinen löytö: se istui sellaisenaan, ei tarvinnut tuunata.

Seuraavaksi Nopsan reiteistä voisi kokeilla viikonloppua Fiskarsissa tai ekomatkaa Hankoon."

-Laura

Punainen laukku lähti matkaan Salon Fidasta kolmella eurolla. Tuotemerkissä lukee Fri-laukku Ossi Friman ky.

6 kommenttia:

  1. Ihana Laura! (Siskonsa myös!) Voi kun pääsisikin kirpparikierrokselle vieraisiin kaupunkeihin. Pitääpä alkaa suunnitella.

    Mistä on muuten Lauran päheä takki peräisin?

    VastaaPoista
  2. Kiitosta Hertta! Takki on löytö Valtterin kirpputorilta pari kesää sitten. Myyjä kauppasi sen sillä ehdolla, että annan takille hyvän kodin.

    VastaaPoista
  3. I just simply love all of these dresses :) they are awesome :)

    VastaaPoista
  4. Toi eka kuva on ihana! Hyvä tunnelma! Voi mitä löytöjä. Tuolla pitkällähameellahan menis vaikka linnan juhliin!

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Tähän mennessä se on ollut päällä vasta kaverin kolmekymppisillä. Mutta linnanjuhlakutsua odotellessa. :)

    VastaaPoista
  6. Jee, hyvä vierailija!
    -Aino

    VastaaPoista