Synninpäästö kesänarkkarille

Ruusuja ylioppilaalle -99. Huomaa kukkien sävyyn mätsätty smoothie.

Kesä tuli, ja se on ihanaa. Valitettavasti kesän mukana tulee myös kesäsyyllisyys: siis se fiilis, että jokainen liikenevä hetki pitäisi viettää ulkoilmassa, koska ei tätä kuitenkaan kauan kestä. Vaikka sisällä olisi vaikka mitä kivaa (tai vähintään tarpeellista) tekemistä, tuntuu syntiseltä olla neljän seinän sisällä, kun aurinko paistaa. Tänäänkin olen jo kierrellyt Hietsun kirppiksellä, istunut pari tuntia lukemassa Siltasaaren rannassa ja käynyt lenkillä – ja silti minua vaivaa, olenko varmasti maksimoinut aurinkotuntini. Vaikka oikeasti haluan vain järjestellä vaatekaappia, lukea sohvalla kirjaa ja ihailla eilisiä ruusuja (ylioppilasjuhlapäivä taisi innoittaa kukkaostoksiani).

Minut tunnetaan myös melko fanaattisena auringonpalvojana (paitsi että rakastan lämmössä lojumista, myös rusketun helposti. Luultavasti pidänkin auringonotosta siksi, että olen hyvä siinä...). Tästä piirteestä yritän päästä eroon. Minua ovat alkaneet huolettaa ne tavalliset: ihosyövän riski ja se, näytänkö tätä menoa viisikymppisenä ruskealta rusinalta. Lisäksi ylähuuleeni on alkanut ilmestyä kesäisin auringossa itsepintainen pigmenttiläiskä – kirottu ikä ja kirotut hormonit. Jos jollain on vinkkejä moisten vaalentamiseen, niitä otetaan ilolla vastaan.

Annan siis itselleni synninpäästön loppukesäksi: kesälläkin saa tehdä juuri sitä, mitä eniten huvittaa, säästä riippumatta. Ja kuten eräs ystäväni eilen totesi, kesällä sisälläkin on mukavampi olla. Siispä pidän ikkunat auki ja päästän sisään valoa, tuulta ja kesän ääniä.