Hillittyjä raitoja

Huomatkaa upea tumput suorina -poseeraus!

Tämän talven teemavaate taitaa olla huivi. Uusin yksilö valmistui viikonlopuksi, ja se merkitsi samalla paluuta hillitympään väriskaalaan Peppi Pitkätossu -iloittelun jälkeen. Rinkulahuivin materiaalina oli viime kesänä Metsänkylän navetasta ostettu harmaanruskea alpakkalanka sekä joululomalla äidin kaapeista löytynyt valkoinen Novita Alpaca Luxus.

Neuloin tämän samalla idealla kuin vihreänruskean huivin syksyllä, ainoastaan hieman kapeampana ja napakampana versiona: tein sukkapuikoilla pitkän putkilon sileää neuletta, jonka ympärysmitta oli noin 26 cm ja pituus 140 cm. Kapeita merimiesraitoja on viime vuosina näkynyt trikoovaatteissa paljon, ja minä sovelsin niitä nyt neuleeseen.

Klassikkoraita vähän uudella tapaa.

Jotta huivista tulisi paremmin tuulta pitävä, pujotin putkilon sisälle vielä samanpituisen, noin 20 cm leveän kaitaleen valkoista trikookangasta, jonka leikkasin vanhasta t-paidasta. Ompelin ensin trikookaitaleen päät ompelukoneella kiinni renkaaksi, sen jälkeen neuletuubin päät käsin yhteen niin, että trikoo jäi putkilon sisään. Tähän tarkoitukseen voisi varmasti käyttää myös esimerkiksi ei-niin-esteettistä mutta oi-niin-lämmintä fleeceä.

Trikootäyte teki huivista lämpimämmän ja napakamman.

Viikonloppu on ollut muutenkin mitä mainioin: kauden ensimmäiset runebergintortut Ekbergiltä, sienipitsaa Putte'sissa sekä hot joogaa ja sauvakävelyä kahden ensiksi mainitun vastapainoksi. Kohta kietaisen uuden huivin kaulaani ja päätän sunnuntain Docpoint-leffaan. 

Pataykkönen

Keittiön String-hyllyyn muutti tällä viikolla uusi asukas. Olen yleensä maailman huonoin nettishoppailija – osittain siksi, että en omista luottokorttia (mikä kätevästi rajoittaa kyseistä harrastusta aika paljon), osittain taas siksi, että en tykkää ostaa mitään sovittamatta ja hypistelemättä.

Pari viikkoa sitten heittäydyin kuitenkin kreisiksi Finnish Design Shopin alessa ja tilasin sieltä pitkään ihailemani Iittalan Sarpaneva-padan, joka oli neljänkympin alennuksessa. Hienohan se on – ja painava! Seuraavaksi pitäisi sitten opetella laittamaan pataruokia.

Postauksen pikkunokkelasta otsikosta alkoi muuten heti soida päässä tämä klassikko. Muistelisin, että muinoin lukioaikana miespuoliset ystäväni kilpailivat sillä, kuka pystyi viheltämään Patakakkosen tunnusmusiikin nauramatta. (Itsehän en tähän haasteeseen voi vastata, koska en osaa viheltää. Kokeilkaa te lahjakkaammat.)

Turvakimalle

Kamera ilmeisesti halusi tarkentaa Mademoiselle-tuoliin mieluummin kuin minuun. En ota tätä henkilökohtaisesti.

Seinäjoen Fidan tädit olivat joulun alla ystävällisesti järjestäneet lähetystorin etuosaan rekin, jonka vaatteiden yhteisiä nimittäjiä olivat kimalle ja metallinhohde. He olivat luultavasti ajatelleet joulun juhlapukeutumista, minä taas löysin rekistä täydellisen arjen turvavaatteen. Ja kaiken kukkuraksi metallit kuulemma ovat yksi tämän kevään trendeistä. Go Fidan tädit!

Musta, hopeakimalteinen neule toimii minulla minimekkona paksujen leggingsien kanssa. Sen merkki on Martinelli ja alkuperä luultavasti jossain 1980–90-luvulla. Oikeista kohdista istuva ja oikeista kohdista löysä, siis kaikin puolin mukava. Muuta tuunausta neule ei vaatinut kuin sen, että ompelin helman sivuhalkiot kiinni – yksinkertainen kikka, joka muuttaa vaatteen ilmettä yllättävän paljon

Ei ehkä kauniimpia mutta toivon mukaan parempia unia

Varsinaiseksi sisustuselementiksi tätä ei voi sanoa...

Niskani tuntuvat olevan nykyään kroonisesti jumissa. Välillä jomottaa vähemmän, välillä enemmän, ja vaivat helpottavat ja pahenevat sen verran epäsäännöllisesti, että on melkein mahdotonta sanoa, mikä on avuksi. (Oliko se kenties osteopaatilla käynti? Hieronta? Satulatuolilla istuminen? Punttien nostelu? Venyttely? Been there, done that.) Sen kyllä tiedän, että parin tunnin neulontasessiot eivät tässä asiassa varsinaisesti ole eduksi. Mutta joistain asioista vain on mahdotonta tinkiä.

Tällä hetkellä olen valmis kokeilemaan rennompien hartioiden eteen melkein mitä vaan – esimerkiksi maksamaan lähes 200 euroa tyynystä. Olin käynyt hipelöimässä Tempur Ombraciota (!) Sokoksella jo syksyllä, mutta vasta tänään raaskin hakea sen kotiin. Tyynyn kuukautissidettä muistuttavan muotoilun ideana on, että sitä pystyy käyttämään myös kaltaiseni epäergonominen vatsallaan nukkuja. Tempur-tyynyjen materiaali mukautuu kropan muotoihin, ja se on – tai näin ainakin väittävät – saanut alkunsa NASAn tutkimuksista. Tempurin tyynyjä on useampi ihminen lähipiirissä kehunut, eli pelkästään mainoslauseisiin en hankintaa perustanut.

Parempia unia odotellessa – jospa sitä vaikka huomenna saisi herätä onnekkaaseen vaalipäivään! Minä aion mennä äänestämään kakkosta kakkoskierrokselle.

Paitaa puikoille?

Muutaman kuukauden lapas- ja huivikauden jälkeen tekisi taas mieli neuloa jotain vähän suureellisempaa. Tässä pari ohjetta, jotka viime aikoina ovat inspiroineet – jahka saan tuoreimman huiviprojektin päätökseen, voisin kokeilla jompaa kumpaa näistä.

Harmaan villatakin ohje löytyi uudesta Modasta (1/2012). Vannon ja lupaan, että voisin kuitenkin tehdä sen jonain muuna kuin iänikuisena harmaana.

Valkoisessa tunikassa viehättävät venytettyjen silmukoiden rivit. Tämä ohje on peräisin viime kesän Novita-lehdestä.

Jorinaa kasveista

Avotakka, lupauksenne on kuultu!

Tuosta oikean sivupalkin tunnistelaatikosta huomaan, että olen kirjoittanut yllättävän usein aiheesta viherkasvit. Se on sinänsä hassua, sillä en ihan oikeasti ole mikään viherpeukalo enkä osaa hoitaa kasvejani erityisen hyvin. Silti ne ovat olleet olennainen osa jokaisen kotini sisustusta, ja niitä pitää olla paljon.

Tässä valossa lienee ymmärrettävää, että minuun vetosi vahvasti tammikuun Avotakan juttu teemalla Kymmenen kasvia, joita et saa hengiltä. Olohuoneen ikkunan amppelissa keväästä asti roikkunut kasvi (vainajan nimeä en muista) on muuttunut kuukausi kuukaudelta kellertävämmäksi ja pudottanut suurimman osan lehdistään. Eilen ostin tilalle saniaisen, jota Avotakassa kuvailtiin "helppohoitoiseksi vihertäjäksi". Ja onhan sen tyylissä jotain mahtavan retroakin.

Katseilta piilotettu raasu.

Ongelmallisempi tapaus sen sijaan on tämä kaveri, joka on pysynyt hengissä opiskeluajoista asti. (Wikipedia tiesi kertoa sen nimeksi nukkatyräkki – minä olen aina kutsunut sitä vain siemensyöksykasviksi, sillä se sinkoilee aina välillä siemeniä ympäristöönsä. Näköjään se tunnetaan tämän taipumuksensa takia myös nimellä "paha poika".)

Tyräkkini ei ole enää aikoihin näyttänyt erityisen nätiltä: lehdet roikkuvat nuutuneina alaspäin ja varsi kasvaa hontelosti pituutta. Silti tuntuisi pahalta heittää näin sinnikästä sissiä menemään, joten olen ratkaissut asian piilottamalla kasvin olohuoneen verhojen taakse. Joka kerta kukkia kastellessani mulle tulee vähän syyllinen olo sen takia.

Kuvasta on rajattu pois televisio, jossa pelattiin Fifaa. Sinänsä kukat mätsäsivät jalkapallonurmen sävyihin aika kivasti.

Tänä viikonloppuna minua ovat ilahduttaneet myös leikkokukat. Tämä pieni puska jäi yli eräistä kuvauksista töissä, ja minä kiikutin sen kotiin pakkassäässä muovipussissa. Ei ollut moksiskaan.

Entistä ekompaa

Sain työn puolesta käsiini Sanna Vatasen uuden opuksen Neulo. Virkkaa. Kirjo. Ekolangasta!, jota on pakko heti vähän kehaista: oikeastaan kirjan ainut huono puoli ovat nuo nimen pisteet ja huutomerkit. (Kielinatsina inhoan kaikkia kielioppisääntöjen vastaisia tai muuten vaan mukanokkelia nimiä, linjaa 2Or+ByYat ja HEL YES! – näyttävät typeriltä tekstin seassa eivätkä tuo tuotteelle tai palvelulle minkään sortin lisäarvoa ainakaan minun silmissäni.)

Mutta nyt harhauduin itse asiasta, joka on tämä kirja: se siis sisältää käsityöohjeita, joiden materiaaleina on eri valmistajien ekolankoja kierrätyskuteista luomupuuvillaan. Kirja on kaunis ja ohjeet kekseliäitä, aivan kuten Vatasen edellisessä jämälankakirjassakin. Minua alkoi saman tien houkuttaa ainakin pari mattoa, joista toinen virkattiin isoäidinneliöillä matonkuteesta ja toinen juuttinarusta pitsipyörylöillä.

Pyrin ottamaan kulutusvalinnoissani huomioon ympäristön sen mukaan, mitä muistan ja jaksan. Olen kaukana mistään ekojeesuksesta, mutta joka tapauksessa yritän. Lankojen suhteen tässä asiassa olisi paljonkin petrattavaa, sillä lankavalintojani säätelee lähinnä mukavuudenhalu. Kun inspiraatio iskee, tekemään on päästävä heti, ja silloin suuntaan yleensä lähimpään lankakauppaan, joka on Sokos. Ja siellä taas ei ekolankoja myydä. Langanjämiä olen onneksi viime aikoina hyödyntänyt kiitettävästi, ja siihen on pyrittävä jatkossakin.

Kertokaas käsityöihmiset, mitä ekolankoja suosittelisitte kokeiltavaksi?

Muhkea lämmittäjä

Tuntemattomalla neulojalla on ollut tasainen käsiala.

Yksi asia, jonka varalta kirppiksillä kannattaa pitää silmänsä auki, ovat kauniit käsinneulotut villapaidat. Niissä hinta-laatusuhde saattaa olla todella kohdallaan: usein ne maksavat vain murto-osan siitä, mitä pelkät materiaalitkin kustantaisivat.

Tämä grafiitinharmaa palmikkoneuletakki osui silmääni joulun alla Seinäjoen Fidassa. Paita ei ollut ihan halpa (muistaakseni 15 euroa), mutta toisaalta se oli taidokkaasti neulottu ja hyvin istuva. Koska kutittavan täysvillaisen neuleen alla on mukavinta käyttää jotain pitkähihaista – ja silloin kokonaisuus on jo tosi lämmin – tällaiset villatakit ovat parhaimmillaan lähinnä talven tuimimpana pakkaspäivänä. Mutta silloin ei mitään muuta teekään mieli käyttää.

Keväämmällä voisin käyttää villatakkia takin korvikkeena.

Suomen kirppiksiä on lähtenyt kiertämään useampi minunkin puikoiltani alkunsa saanut neule. Olisipa hauska tietää, missä ne nykyään menevät! Kerran näin elokuvissa naisen, jolla oli yllään talvitakki, jonka olin edellisvuonna myynyt kirppiksellä (tunnistin sen  rikkinäisestä vuorikankaasta). Melkein teki mieli mennä nykäisemään hihasta.

Peppi Pitkätossun huivi

Seinän jännittävä homekasvusto jatkaa kivasti huivin värejä.

Pääosin joulunpyhinä urakoitu raitahuivi tuli tänään valmiksi. Vitsi että tätä oli kiva tehdä! Sekalaistan värien sekalainen sommittelu oli hauskaa, samoin kuin se tunne, että hyödyttämistä langanlopuista syntyykin jotain järkevää – tai tässä tapauksessa ehkä pikemminkin vähän hullua ja hulvatonta.

Huivin leveys on noin 25 cm ja pituus 235 cm. Neuloin sekaisin erilaisia neulepintoja: ainaoikeaa, joustinneletta, erilaisia helmineuleita ja tummansinisestä neuletakista tuttua pintaneuletta. Ohuemmilla langoilla neuloin kaksinkertaisena, jotta huivin leveys pysyi suurin piirtein samana, vaikka tällä kertaa se ei edes ollut niin nuukaa.

Ainut jännä juttu on se, ettei lankalaatikko näytä tyhjentyneen yhtään. Osasyy lienee siinä, että innostuin joululomalla penkomaan äidin lankavarastoja, joista löytyi kaikenlaista kivaa. Esimerkiksi ainekset seuraavaan huiviprojektiin.

Huokaus.

Emännöimisen ilot

Kun on järjestänyt elämässään lähinnä noutopöytähenkisiä kotibileitä, kattauksen miettiminen on jännä juttu. Etenkin se, miten sekalaisesta astiavalikoimasta saa loihdittua tyylikkään kokonaisuuden kymmenelle hengelle.

Tv-sarjahahmo, johon samaistun eniten, on ehdottomasti Frendien Monica: olen yhtä siisti ja säntillinen (vähemmän nätisti sanottuna pedantti), ja samoin kuin Monica, myös minä pidän emännöimisestä.

Muistan aina sen Frendien jakson, jossa Monica ja Rachel sekä Chandler ja Joey vaihtavat asuntoja, ja huonompaan kämppään joutunut Monica ei kestä sitä, että kukaan ei enää halua hengailla hänen luonaan. Ymmärrän täysin: minäkin olen aina mielelläni ollut se, jonka kotiin kokoonnutaan. Tykkään valmistella, hääriä ja huolehtia – ja, jos ihan rehellisiä ollaan, jopa siivota bileiden jälkiä (tyhjät lasit, pullonkorkit ja juustonkannikat ovat mitä konkreettisimpia todisteita siitä, että hauskaa on ollut).

Kuvassa vegaaninen vadelmajuustokakku katoaa parempiin suihin. Jälkkärivastuusta kiitos pikkusiskolle, herkkua oli!

Tänä uutenavuotena siirryin emännöimisessä niin sanotusta nekstille levelille, kun pidimme bileiden sijaan ihan oikeat illalliskutsut kymmenelle hengelle. Oli kankaiset lautasliinat ja valkoiset pöytäliinat (vanhat lakanat, mutta kuitenkin), mansikkamargaritoja ja yhteisvoimin kokatut kolme ruokalajia, kukkia ja kynttilöitä, tietovisa ynnä muuta ohjelmaa. Jotain oli silti jäljellä entisestäkin: loppuyöstä päädyimme tanssimaan ysärihittien tahtiin kello viiteen asti.

Pääruuan ohje löytyi Pastanjauhantaa-blogista: huippu!
(Kastanjoiden kuoriminen: ei niin huippua.)

Inspiroivaa ja innostunutta uutta vuotta kaikille! Minun uudenvuodenlupaukseni on tämä: aion keskittyä paremmin siihen, mitä kulloinkin teen – oli se sitten lehden lukeminen, ystävän kanssa jutteleminen, urheileminen tai ruuanlaitto. Ei enää hajamielistä silmäilyä, puolella korvalla kuuntelua ja ajatusten harhailua. Vaikka sitten vähemmän, mutta paremmin tehtynä.