Hallitun kaaoksen huivi

Huivin kaveriksi sopii Loko-blogin Millan virkkaama harmaa luottopiponi.

Juuri sunnuntaina pääsin valittamasta huiviprojektista, joka ei valmistu IKINÄ – ja hups, sainkin sen päätökseen eilen.

Tämän huivin alkusysäyksenä oli haaleanroosa (syksyn teemavärini!) Isager Alpaca 1 -lanka, jota sain kesällä lahjaksi Kerä-lankakaupan Jonnalta. Heti alkuun tuli fiilis, että haluaisin tehdä suloisenpehmoisesta langasta huivin, mutta kokonaan roosa asuste tuntui tällaiselle harmaan ja mustavalkoisen ystävälle turhan radikaalilta. Sekoitin siihen siksi harmaata Nallea ja paria varastoistani löytynyttä jämäkerää: kapeina raitoina hieman kirkkaampaa vaaleanpunaista sekä ruskeanharmaata lankaa. Isagerin neuloin kaksinkertaisena, koska lanka oli tooodella ohutta.

Sekoitin sileää neuletta ja ainaoikeaa, eripaksuisia raitoja summittaisessa järjestyksessä. Eräänlainen hallittu kaaos siis – fiilispohjalta mutta rajatulla värivalikoimalla. Huivin leveys on noin 24 cm ja pituus 200 cm. Lopuksi kiinnitin päät yhteen rinkulaksi, koska se nyt vain on mulle käytännöllisin huivimalli. Rinkulan saa käärittyä kolmeen kertaan kaulan ympäri.

Tässä vielä huivin pinta lähikuvassa.

Jos muuten kaipaatte tekemistä viikonlopulle (ja vaikutatte Helsingissä), kannattaa piipahtaa Taikin joulumyyjäisissä. Mä kävin siellä tänään ja ostin seinäkalenterin ensi vuodelle sekä pari joulukoristetta. Tästä tulee ensimmäinen joulu, joka me vietetään omassa kodissa, sattuneista syistä: joko odottamassa synnytystä tai ihastelemassa uutta perheenjäsentä. 

Vähän tuntuu haikealta olla joulu ensi kertaa jossain muualla kuin ison sisarusköörin kanssa alkukodissa Pohjanmaalla, mutta toisaalta rauhallisessa, kahdenkeskisessä kotijoulussakin on oma viehätyksensä. Sitä paitsi on hauska päästä ensimmäistä kertaa koristelemaan kämppää jouluksi – suunnitelmissa on hankkia jopa pieni pöytäkuusi, tai vähintään kuusenoksia maljakkoon.

Nämä lintukoristeet löytyivät Taikin myyjäisitä, ja päätyvät toivon mukaan
kuusen oksille.

Istuvan kynttilänpolttajan murheet

Uskoisitko, että viattomannäköiset Kivi-tuikut ikkunalaudalla ovat oikeasti VAARALLISIA TAPPAJIA?!

Tänä syksynä olen tuntenut syyllisyyttä kahdesta lempiasiastani. Kaikki kunnia terveysuutisoinnille, mutta joskus sitä toivoisi, ettei olisi tullut lukeneeksi esimerkiksi tätä Hesarin juttua siitä, kuinka haitallista kynttilöiden polttaaminen on terveydelle. Että pienhiukkasissa tässä on sitten kylvetty koko viime talvi ja aika monta edellistäkin – pimeään vuodenaikaan kun yleensä poltan kotona useita kynttilöitä koko illan.

Mediassa vuoden terveysvaara numero yksi on kuitenkin ehdottomasti ollut istuminen: esimerkiksi Yle kertoo, että maailman terveysjärjestön mukaan liiallinen istuminen on neljänneksi suurin yksittäinen kuolemanriski. Ja mitä mä mieluiten teen työpäivän (jonka vietän pääosin istuen) jälkeen? No istun sohvalla neulomassa. Okei, aika usein käyn siinä välissä myös urheilemassa, mutta tutkimusten mukaan sekään ei kumoa istumisen huonoja vaikutuksia.

Huokaus. Toistaiseksi näillä uutisilla ei juuri ole ollut muita vaikutuksia mun arkeeni kuin lievästi kalvava syyllisyydentunto. Tänä talvena yritän kuitenkin ainakin vähän kohtuullistaa kynttilöiden polttamista. Lohduttaudun myös sillä, että istuminen oletettavasti vähenee viimeistään siinä vaiheessa, kun ravaan ympäri asuntoa tuhoamisvimmaisen taaperon perässä...

Miten muuten muut käsityöihmiset: pystyttekö neulomaan esimerkiksi seisten tai maaten? Harrastaako kukaan moista?

Helpoista helpoin vauvanmyssy (Tappara-faneille ja muillekin)

Sopiva vauvamalli valitettavasti puuttui: käsinukkeposeerauksella mennään siis.

En ole lähipiirissäni ainoa, joka parhaillaan on odottavalla kannalla: tänä lauantaina vietettiin vanhan ystäväni vauvakutsuja. Lahjaksi uudelle pikkuihmiselle neuloin harmaan myssyn No Home Without You -blogista bongaamallani äärihelpolla mutta varsin hauskannäköisellä ohjeella. 

Lankana mulla oli varastoista löytynyt Novitan Isoveli, silmukkamäärän unohdin valitettavasti merkata talteen.  Mukava välityö tämä oli joka tapauksessa: mulla on parhaillaan kesken yksi huiviprojekti, ja lanka on sen verran ohutta, ettei homma tunnu päättyvän IKINÄ. Siksi oli välillä mukava neuloa jotain, joka valmistui melkein yhdeltä istumalta

Hieman rukkasin alkuperäistä ohjetta ja tein tupsut myös nyörien päihin. Erään juhlavieraan ensimmäinen kommentti niistä oli: Tapparan värit. Hups, ei ihan se vaikutelma, johon pyrin...

Pinnasängyn päiväpeitto tilkuista

Muuramen pinnasänky saatiin lainaan ystäviltä.

Viimeksi muuttaessa kävin läpi kangasvarastoani ja mietin, että mitäköhän helvetin järkeä ihmisen on säilyttää joka ikinen nenäliinankokoinen tilkku. Silloin tein aika raakaa karsintaa, mutta onneksi en sentään luopunut ihan kaikesta. Nyt nimittäin silmäilin valikoimaani tilkkupeittosilmällä ja löysin ihan käypän kombon musta- ja punavalkoisia kankaanpalasia. Niistä syntyi päiväpeitto pinnasänkyyn – ja ah, tätä jämien hyödyntämisen nautintoa!

Tilkkutyöt ei koskaan ole olleet mitään mun käsityöharrastukseni syvintä ydintä, mutta lapsijuttuihin ne jotenkin sopivat. Mulla oli itselläkin pienenä tilkuista ommeltu päiväpeitto, ja muistan elävästi, miten kivaa eri kankaiden kuvioita oli tutkailla.

Mietin juuri tänään, että on samaan aikaan huvittavaa ja vähän ahdistavaa, miten pientä kehää omat ajatukset tällä hetkellä kiertävät. Ystäväni on parhaillaan matkalla työkeikalle Filippiineille. Hän miettii katastrofiviestintää, vedenpuhdistustabletteja ja hyttysverkkoja siinä missä mun pääni on täynnä vauvanammeita ja pinnasänkyjen somistusta.

Samalla yritän muistuttaa itselleni, että elämänvaihe tämä vain on, ei pysyvä olotila. Vielä tulee se päivä, kun päässä on taas tilaa muullekin. Jatketaan siis toistaiseksi vauvakuplassa vellomista – josko seuraavaksi vaikka pari pikkuisia lapasia?

Äitiysvapaan ensimmäinen päivä

Eilen siivosin työpöytäni, jätin kulkukortin vastaanottoon ja kiikutin läppärini it-tukeen. Todella friikki tunne tajuta, että tänne en palaa ainakaan vuoteen. Viiden viikon kesälomakin kun on joskus tuntunut ikuisuuksien mittaiselta.

Meinasin käyttää otsikossa sanaa äitiysloma, mutta pelkäsin, että joku nokkela heti huomauttaa, että "ei se kuule mitään lomaa ole". No, toistaiseksi tämä kyllä tuntuu juuri siltä: ohjelmassa on muun muassa käsitöitä, sisustamista, lukemista, kampaajalla käymistä ja huomenna kasvo- ja vartalohoito Eko Egossa. Aah! Toki myös kohtuullisen kokoinen to do -lista erinäisiä vauvahankintoja ja järjestelyprojekteja. Siksipä tuo liitutaululle kirjoitettu muistutuskin voi olla tarpeen: että osaisin myös ihan vaan ottaa iisisti.

Meillä oli Kallion-kämpässä vanhaan oviaukkoon maalattu liitutaulu, jolle kirjattiin muistilistoja ja tulevia menoja. Vaikka liitutaulumaali sisustuksessa alkaa olla aika nähty juttu, kalenteri-muistitaulua tuli saman tien ikävä uudessa kodissa.

Onneksi edellisestä projektista oli jäänyt yli tilkka liitutaulumaalia, ja vaatehuoneen komerosta löytyi ylimääräinen vanha hyllylevy, joka hiottiin ja maalattiin keittiön liitutauluksi. Ehdin jo hetken harkita tämän Lehtorinne designin liitutaulukalenterin hankkimista – joka on kyllä tosi hieno – mutta säästyivätpähän nekin kympit.

Kuva: lehtorinne.fi.

Meidän Yki uustuotannossa

Tykkään siitä, millaisia varjoja päivänvalo heittää meidän olkkarin seinälle.

Ostin olohuoneemme jalkalampun reilut pari vuotta sitten Helsinki Secondhandista. Hiljattain huomasin, että tämä Yki Nummen vuonna 1960 suunnittelema lamppu on tänä syksynä päässyt myös uustuotantoon: Kupoli-nimistä valaisinta valmistaa Innojok, ja sitä on saatavilla sekä lattia- että pöytäversioina.

Kuva: Innojok.fi.

En oikein tiedä, miten uutiseen pitäisi suhtautua: tavallaanhan se on kohteliaisuus meidän lamppuamme kohtaan, mutta tavallaan se tekee siitä myös vähän vähemmän ainutlaatuisen. En myöskään osaa sanoa, vaikuttaako uustuotanto näiden alkuperäisten versioiden arvoon – ja jos, nostaako se vai laskeeko se sitä? Tietääkö joku design-guru siellä?

No, meidän Yki on mulle onneksi silti yhä yhtä rakas kuin ostohetkellä.

Kirjontaa ompelukoneella

Sain jostain idean koristella kangasta ompelukoneella – siis ikään kuin tehdä ompelukonekirjontaa. Harrastettiinkohan tällaista jossain ala-asteen käsityötunneilla? Onko tälle tekniikalle jokin nimi?

Ompelin siis mustalla langalla valkoiselle kankaalle pilvimäisiä/kalansuomumaisia (miten nyt kukin tämän musteläiskätestin tulkitsee) kuvioita. Yhteensä kolme erillistä tikkausta suoralla ompeleella, ja ne saivat tarkoituksella mennä hieman sikin sokin. En piirtänyt kuvioita kankaaseen sen kummemmin, merkkasin vain nuppineuloilla jokaisen puolikaaren reunat ja huipun ja vedin vapaalla tyylillä.

Ihan hauska lopputulos minusta – tätä voisi soveltaa muuallekin. Puoliympyräinspiraation taisin saada tästä Susanna Vennon Mum'sille suunnittelemasta Suomu-matosta, josta olen pitkin syksyä haaveillut.

Kuva: Mums.fi.

Sneak peek, osa 4: Kylppäri

En ollut ostovaiheessa suoranaisesti liekeissä asuntomme kylppäristä. Vaaleansiniset kaakelit ja kylpyamme eivät olleet sellaisia, joita itse olisin kotiini valinnut – mutta koska muutama vuosi sitten putkirempattu kylpyhuone oli suht hyvässä kunnossa (ja remonttibudjettikin tuli vastaan), emme tehneet kylpyhuoneelle muita toimenpiteitä kuin ammeen pinnoittamisen. (Se oli muuten varsin toimiva kasvojenkohotus kulahtaneelle ammeelle, voin suositella!)

No, aikaa on kulunut, ja pikku hiljaa olen oikeastaan alkanut tykätä kylppäristämme. Edellisten asukkaiden jättämä – käsittääksen oikeasti vanha – valkokehyksinen peili, mätsäävä hylly ja perinteinen pallolamppu seinässä ovat nätit, ja siskoilta syksyllä synttärilahjaksi saaduista Arne Jacobsenin Design Letters -kirjainmukeista tuli hienoimmat hammasmukit ikinä. Hyvällä tahdolla vaaleansininenkin on vain rauhoittava ja lempeä.

Ehkä joskus vielä jopa käännyn saunaihmisestä kylpyihmiseksi.

Suojus (ja oodi) äitiyspakkaukselle

Tervetuloa pikkutyyppi, sänkysi on pedattu!

Yksi suomalaisen sosiaaliturvan kauneimpia keksintöjä lienee äitiyspakkaus. On mahtava periaate, että jokainen vauva saa valtiolta tarvittavat tarpeet elämänsä alkuun. Yhtä lailla symppaan ajatusta siitä, miten moni suomalainen on nukkunut – ja nukkuu yhä näinä vauvavarustelun aikoinakin – ensimmäiset viikkonsa pahvilaatikossa. Niin saa meidänkin vauvamme aloittaa elämänsä pikkuruisena yhteiskunnan jäsenenä. (Samaan syssyyn voisin ylistää suomalaista neuvolajärjestelmää – harvoin olen tuntenut, että minusta pidetään yhtä hyvää huolta kuin kuuden viime kuukauden aikana.) 

Mutta pahvilaatikosta vielä: pitihän sitä tietysti pikkuisen tuunata. Ompelin laatikolle päällisen Marimekon Kaakaopuu-kankaasta, jota oli jäänyt yli vanhoista olohuoneen verhoista. Idea on hyvin helppo: ompelin kankaasta rinkulan, jonka ympärysmitta oli sama kuin laatikolla ja korkeus 2 x laatikon korkeus. Reunat huolitellaan, rinkula pujotetaan laatikon ympärille ja puolet taitetaan sisäpuolelle, puolet ulos. Onnistuu minimaalisillakin ompelutaidoilla, lupaan!

Mä käytin sisäpuolelle valkoista kangasta yksinkertaisesti siksi, että Kaakaopuuta ei riittänyt tarpeeksi leveää kaistaletta koko hommaan, mutta yhtä hyvin tämän voisi tehdä yhdestä kappaleesta. (Toisaalta kahdella värillä lopputuloksesta tuli ehkä vähän viimeistellymmän näköinen.)

Toivottavasti tämä kuva havainnollistaa suojuksen mallia ja sitä, miten se pujotetaan laatikon päälle.

Jos ette muuten ole törmänneet tähän aiemmin, kannattaa tutustua BBC:n viimekesäiseen artikkeliin suomalaisesta äitiyspakkauksesta. Erityisesti kommenttikenttä on korvaamatonta luettavaa – on hämmentävää tajuta, että joku voi tulkita äitiyspakkauksen edustavan ahdistavaa valtion holhoamista, ihmisten valinnanvapauteen puuttumista ja rodunjalostusta. Oh dear. (Suurin osa onneksi tajuaa idean nerokkuuden.)

Kiitos Suomi 2013, toivoo yksi onnellinen holhottava!

Mites muut perheelliset: käytittekö te äitiyspakkauksen laatikkoa sänkynä?

Sneak peek, osa 3: Makkari (eli aika ennen maanjäristystä)

Makkarin verhot ovat Artekin Siena-kangasta, matto taannoinen kierrätyskeskusostos, tuoli tuunattu roskalavalöytö, lamppu parkanolaiselta kirppikseltä, sängynpeitto Ikeasta ja tilkkupeitto itse virkattu isoöäidin neliöistä.

Makuuhuoneen sisustus on tosiasiassa kaikkea muuta kuin valmis, mutta räpsin sieltä silti huvin vuoksi pari kuvaa viikonloppuna. Makkarin lopullinen laittaminen saa nimittäin vielä odottaa maanjäristystä nimeltä vauva: pinnasänkyä ja hoitopöytää, jotka raivaavat tieltään sellaiset epäkäytännöllis-esteettiset dinkkuihmisten sisustusratkaisut kuin rekille ripustettavat edustusvaatteet.

Tällaista tämä elämä nyt kaikin puolin on. Odotusta, jännittävää ja ihanaa ja pelottavaa yhtä aikaa. On outo tunne tietää, että parin kuukauden päästä oma elämä muuttuu ihan erilaiseksi, mutta silti ei vielä osaa yhtään kuvitella, että millaista se sitten ihan oikeasti on. Kaltaiselleni ikuiselle ennakoijalle ja varautujalle se on kaikkein vaikeinta: hyväksyä, että hetken tulen väistämättä olemaan aika avuton ja pihalla siitä, miten sitä pikkutyyppiä oikein käsitellään.

Vaaterekkiin olen toistaiseksi ripustanut lempivaatteitani ja -laukkujani. Neuletyynyt ovat itse tehdyt, pikkutyyny Marimekon Bottna-kangasta. Vanerimatkalaukku Vallilan Emmaukselta ja ompelulaatikko papan muinoin nikkaroima.

Ainut uusi hankinta makuuhuoneeseen oli toinen Kartellin Companibili-laatikosto ja Block-valaisin, jotta saimme molemmille samanlaiset yöpöydät ja -lamput. Block löytyi sopuhintaan syksyn design-myyjäisistä Kaapelitehtaalta.

Vauvalta vauvalle, eli kätevää kierrätystä

Koko tämä vauvanvaatekimara on lähipiiriltä saatua, yhtä kirppisbodya lukuun ottamatta. 

Harvassa asiassa kierrätys toimii yhtä hyvin kuin vauvanvaatteissa ja -tarvikkeissa. Toistaiseksi meidän ei ole tarvinnut nähdä vaivaa oikeastaan minkään hankinnan suhteen: lähipiirin lapsiperheet ovat – pyytämättä ja yllätyksenä – tarjonneet lainaan, myyneet tai lahjoittaneet meille muun muassa pinnasängyn, hoitopöydän, vaunut, parvekevaunut, pyöränistuimen, potan, kantorepun, turvakaukalon, kestovaippoja, leluja ja vaatteita. Kiitos ja kumarrus! Samalla me esikoistaan odottavat saaamme kätevän pikakurssin siihen, minkälaisia varusteita tässä uudessa elämänvaiheessa ylipäänsä tarvitaan.

Ekologisuuden ja rahansäästön lisäksi kierrätyskuvio on loistava siksikin, että vauvantarvikkeet eivät musta ole erityisen kiinnostavia. Pelkkä ajatuskin esimerkiksi eri vaunumallien googlailusta ja vertailusta ja halvimman hinnan metsästyksestä tuntuu todella uuvuttavalta – mielellään siis otan vastaan vaunut joltakulta, joka on pohjatyön jo tehnyt.

En ole myöskään kovin tarkka siitä, minkälaisia vauvantarvikkeet ovat: ehjiä, puhtaita ja tarkoituksenmukaisia tietty, ja väreiltään mieluummin iloisia kuin hempeitä, mutta muuten aika lailla kaikki kelpaa. Ja koska karsastan "poikien värit ja tyttöjen värit" -ajattelua, minulle on ihan yksi hailee, että esimerkiksi suurin osa lahjaksi saamistamme vaatteista on poikien peruja, vaikka meille näillä näkymin on tulossa tyttö. (No okei, en tiedä, tuleeko sitä tummansinistä Chelsean hupparia ihan kauheasti käytettyä. Mutta siihenkin suurimpana syynä lienee se, että tämän talouden futisfanaatikko on Evertonin miehiä.)

Verhot ovat Marimekosta, Lundian hylly ja vanha kampauspöytä sukuperintöä, matto mummun muinoin kutoma ja korituoli kirppikseltä.

Jotain uuttakin on pikkutyypille silti tullut hankittua – tai tarkemmin sanottuna hänen tulevaan huoneeseensa. Sillä vaikka vaatteista ja vaunumalleista en jaksa niin intoilla, sisustuksesta kyllä.

Verhot ostin Marimekosta, mistäpä muualtakaan, ja ne ovat Maija Louekarin Kulkue-kangasta. Kirjahyllyssä roikkuva valopalloketju taas on peräisin sisustusputiikki Olkkarista, jonne sain ystäviltäni lahjakortin tupaantuliaislahjaksi.

Muuten lastenhuoneen sisustus on vielä aika lailla kesken: se saa muotoutua valmiiksi sitten talven mittaan ja uuden asukkaansa myötä. Toistaiseksi sisustusperiaatteena on ollut lähinnä: "pannaan tänne kaikki meidän värikkäimmät tavarat."