torstai 12. joulukuuta 2013

Itis-retken tuliainen


Eräs äitiysloman projekteistani on nimeltään "Ota Itis haltuun". Koko syksy on jo täällä idässä asuttu, mutta kertaakaan en ole tullut käyneeksi Itäkeskuksessa – jotenkin keskusta on vanhalle kalliolaiselle tuntunut tutummalta vaihtoehdolta ostosten hoitamiseen.

Eilen sitten otin metrolla suunnan itään, tarkoituksena käydä tsekkaamassa itse kauppakeskuksen lisäksi Tikata-käsityökauppaPuotinharjun ostarin Fida ja Itäkeskukseen hiljattain avattu uusi kierrätyskeskus. Reissu jäi kuitenkin lyhyeksi, kun tein heti ensimmäisestä kohteestani eli kierrätyskeskuksesta mainion löydön, jota piti lähteä roudaamaan kotiin. Olen jo pitkään ihaillut blogeissa ja sisustuslehdissä marokkolaishenkisiä (?) nahkaraheja, ja nyt löytyi juuri sellainen, hyvässä kunnossa ja ihan kohtuuhintaan (15 e). Lisäsin rahiin vähän täytettä, ja kivasti toimii olkkarin mustavalkoisella matolla.


Muutenkin uusi kierrätyskeskus oli positiivinen kokemus: rahin lisäksi ostin kaksi paitaa ja kaksi mekkoa, vaikka en tehnyt vaateosastolla kuin pikaisen haarukoinnin. Pitäkää peukkuja, että ne koon puolesta silmämääräisesti arvioidut mekot mahtuvat päälle, jahka tästä vatsasta päästään eroon...

2 kommenttia:

  1. Meillä oli vähän ton tyylisiä lattiatyynyjä kotona, kun olin pieni! En kyllä yhtään tiedä mitä niille kävi. Mahtoivatko hajota?

    Oon aina kade niille, jotka löytävät kirppiksiltä ja/tai kierrätyskeskuksista jatkuvasti ihanuuksia. Ite nään niissä yleensä vain vähemmän houkuttavia asioita. Lienee harjoituksen puutetta. Mistä tuli mieleen: sähän oot välillä kahlannut läpi myös (Etelä?)-Pohjanmaan kirppiksiä, etkö olekin? Haluaisin löytää meille nyt joululomalla (räsy)maton olkkariin, enkä oikein tiedä mistä lähtisin etsimään. Myös pomminvarma vinkki Helsinkiin otetaan vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mäkin näen kirppiksillä 95-prosenttisesti pelkkää roinaa, ja tosi usein tulen kotiin myös tyhjin käsin. Se on vähän sellainen kärsivällisyyslaji, jossa harjoittelu kannattaa. Ja sit niistä satunnaisista, rojun seasta löytyneistä helmistä saa aina valtavat kiksit. :)

      Mä tosiaan harrastan kirppuilua kaikkein eniten synnyinkaupungissani Seinäjoella. Siellä suosikkejani ovat Hyllykallion SPR-kirppis, kierrätyskeskus ja Fida. Etenkin Fidalla on musta usein ollut hyvät mattovalikoimat, sieltä on meillä nytkin lattialla kaksi mattoa. Myös Lapuan helluntaiseurakunnan kirppis on iso ja hyvä. Voi vitsi, nyt alkaa oikein harmittaa, etten pääse jouluna Pohjanmaalle kirppuilemaan! :)

      Poista