lauantai 23. lokakuuta 2010

Aika kiva ekoputiikki


Kävin torstaina tsekkaamassa Yrjönkadulle avatun uuden ekoputiikin Nudgen. Myynnissä on vaatteita sekä aikuisille että lapsille, lisäksi jonkin verran sisustuskamaa ja meikkejä. Sisustustuotteista en niinkään innostunut (valikoima näytti aika bambukuppivoittoiselta), mutta vaatteista löytyi enemmän mieluisia.

Myynnissä oli ainakin Sanna Hopiavuoren, Kuyichin, Camilla Norrbackin ja Alchemistin vaatteita, joita olen katsellut myös verkkokauppa Yalossa. Itse en ole oikein nettishoppailuihmisiä - mulla on sen mallinen kroppa, että sovittaminen on suotavaa - ja siksi oli kiva, että samoja merkkejä pääsi nyt hypistelemään ja testailemaan.


Ostin Couleur Caramelin irtopuuterin, jota olen käyttänyt hyvällä menestyksellä jo vuoden verran, ja harmaan ohutraidallisen Kuyichin tunikan (83 e), joka on materiaaliltaan bambukuitua ja älyttömän pehmoinen ja mukava päällä. Sovitin myös Kuyichin mustaa parkaa, jollaisesta olen haaveillut, mutta valitettavasti unisex-takin s-koko oli mun luiperoharteilleni liian iso.

Kouluarvosana Nudgelle olisi seiskapuoli, eli aika jees. Valikoima on vielä suht kapea ja tyyli turvallista, mutta Nudge edustaa musta oikeaa kehityssuuntaa: sitä, jossa ekomuoti ei ulkoisestu erotu muista vaatteista. Valitettavasti kun ekovaatteista tulee yhä ensimmäisenä mieleen tönköt hamppukauhtanat...

Pakko tosin myöntää, että ekomerkkien kohdalla piilee sellaisen ajattelutavan vaara, että "ostetaan nyt, kun kerran on ekologista". Ja sitten tulee hankittua vaatteita, joita ei tavallisesta kaupasta ostaisi ja joita ei tee mieli käyttää. Sama juttu kirpputorien kanssa: yhdentekevät "ihan kiva" -kirppislöydöt hautautuu kaapin pohjalle, kun niitä ei edes muista ostaneensa. Ei ole järkevää, tietenkään. Samojen laatu- ja tyylikriteerien pitäisi päteä kaikissa hankinnoissa.

Valiettavasti ekologinen valmistustapa ei myöskään ole automaattisesti hyvän laadun tae. Ostin taannoin kierrätyspolyesteriset, PET-muovipulloista valmistettut legginsit, jotka parissa kuukaudessa nyppyyntyivät käyttökelvottomiksi ja tuntuivat lisäksi älyttömän epämiellyttäviltä ja kutittavilta päällä. Kaunis ajatus, mutta ei toiminut käytännössä ainakaan mulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti