torstai 13. joulukuuta 2012

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 13: Liikuntaa voi oppia rakastamaan



Noin 25-vuotiaaksi asti en juuri harrastanut liikuntaa satunnaisia kävelylenkkejä lukuunottamatta. Olin koululiikunnan traumatisoima, inhosin sanaa jumppa ja pidin hieman vajaana ihmisiä, jotka sitä käyttivät. Nykyään olen kuntokeskuksen kuukausijäsen ja jumppaan vähintään neljästi viikossa. Miten se tapahtui?

Ensinnäkin pitää löytää lajit, jotka sopivat itselle. Jokaiselle on sellaisia. Sitten pitää tehdä kuntoilu itselleen mahdollisimman helpoksi (kulman takana sijaitseva kuntokeskus ja sopivat, ei-nolot varusteet auttavat huomattavasti.) Sen jälkeen pitää jaksaa vähän aikaa vain sinnitellä. Ennen pitkää huomaa hengästyvänsä vähän vähemmän ja jaksavansa vähän enemmän. Sitten tajuaa, että on kasvattanut itselleen hauislihaksen, ja ymmärtää, mitä hittoa se keskivartalon tuki oikein tarkoittaa. 

Ja lopulta on siinä pisteessä, että alkaa kaivata spinningiin, joogaan tai kahvakuulaan. Sairasta, mutta niin se menee.

4 kommenttia:

  1. Olet niin oikeassa. Sinnittely vaan on vaikeaa - ja sen myöntäminen, että *ensimmäisellä* kerralla pystyy ja saa ja tarvitsee juosta vain 30 sekuntia. Kun tarpeeksi kauan sinnittelee, niin menee kevyesti 30 minuuttia! (Tai ainakin menee.)

    VastaaPoista
  2. Ja toi valitettavasti toimii helposti myös toisin päin: kun on hetken liikkumatta, tuntuu pahalta, mutta vähän pidemmän hetken päästä siihenkin taas tottuu. Et kipitä vaan sinne kulman taakse, se kannattaa!

    VastaaPoista
  3. Itselläni tämä https://www.heiaheia.com/account motivoi kovasti.
    Kiitos kivasta kalenterista. Terv. Pirjo

    VastaaPoista
  4. Heta, mutta sä onneksi tiedät, että liikuntavaihde on kuitenkin mahdollista saada päälle - kyllä sekin aika taas tulee! Ja Pirjo, mä itse asiassa liityin Heiaheiaan just kesällä, ja se on tsempannut kovasti!

    VastaaPoista