perjantai 14. joulukuuta 2012

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 14: Kierrätä kaikki paitsi klassikot

Tältä ne suurin piirtein näyttivät – ja sittemmin kirppissäkkiin katosivat.

Olen Siivouspäivän, vaatevaihtobileiden ja Uffin laatikoiden vankka kannattaja. Teen vaatekaapissani säännöllistä karsintaa, jossa yritän tunteilematta heittää kierrätykseen kaiken sellaisen, jota en ole parin vuoden sisään käyttänyt.

Tähän on kuitenkin yksi poikkeus: mikäli vaatekappale on luokiteltavissa klassikoksi, se kannattaa säästää. Kaipailen edelleen niitä vuonna 1995 ostettuja Dr. Martensin maihareita ja Hollannin vaihtovuonna löytynyttä täydellistä farkkutakkia, joista luovuin muuttaessani Tampereelta Helsinkiin. Kummallekin olisi sittemmin löytynyt käyttöä – tietyt vaatteet nimittäin tulevat aina takaisin. Tämän pidän mielessäni sitten, kun beige trenssi, musta pooloneule tai ryhdikäs harmaa villakangastakki joskus alkaa kyllästyttää.

2 kommenttia:

  1. Amen. Itse maksoin itseni kipeäksi maihareista joitakin vuosia sitten, mutta kyllä kannatti. Käytin niitä tiheästi pari vuotta, kyllästyin pariksi vuodeksi ja siirsin kaappiin, ja nyt ovat taas arvossa arvaamattomassa.

    Harmi vaan, että ovat hieman liukkaat.

    VastaaPoista
  2. Kyllä klassikoiden kohdalla kipeäksi maksaminenkin kannattaa. Jos laskisi hinnan yhdelle käyttökerralle, hinta jäisi varmasti edullisemmaksi kuin mukahalvoissa "käytä kerran" -ostoksissa.

    VastaaPoista